Kirjotukset.. Pelottavan lähellä..

Tänään piti alottaa lukeminen. Tai no itseasiassa eilen. Mutta mitä nyt lomalla oleva ihminen sais itsestään irti. Musta ei ainakaan lähde tipan tippaa. Tein kyllä eilen tuskasen kauan matematiikan preliminäärikoetta. Ja lopputulos oli tuppo hiuksia lattialla, parkumista ja turhautumista. Totesin, ettei musta ehkä ole ylioppilaaksi.

Vanhempien suunnalta paineet tietysti kasvaa. Äiti kehtas kysellä, että montakos ällää meiän tyttö kirjottaa. Tuijotin sitä hetken aikaa silmät lautasina ja sitte ähkäsin ja naurahin, etten kyllä yhtään semmosta arvosanaa tuu saamaan. Äitin ilme oli viel koomisempi ku mun. Sen silmät oli jopa ufon kokoset. "herranen aika, kylhän sielt nyt yks ainakii tulee, vai mitä ?" Juu.. Kuus ällää tilauksessa äiti !

Siskon suhtautuminen onkii sitte ihan toisenlainen. Se on vihreänä kateudesta. Viis vuotta sittenhän se itte oli, tai no siis sen piti olla, samas tilanteessa. Nykyään se on aikuislukion kirjoilla ja muutamaa kurssia vaille päättötotaria saamassa. Mutta kun neiti ei halua, jaksa, viitsi, niin ei sieltä lakkiakaan tuu tippumaan.

Iskä tuskin edes muistaa, että tänä vuonna mulla on kirjotukset. Sen kommentti varmaan oiskin "noh, kirjota hyvin". Juu, kyllä vain isi, teen susta vielä ylpeen.

Pelkään sitä, että tuun pettämään itteni sekä läheiseni huonoilla arvosanoilla. Asiallehan tietysti vois tehdä jotain : lukea ja harjotella. Mutta mitä suotta. "Kaikki tehtävä on jo tehty" ja "toivo on jo menetetty". Kyllä vain sade, aikaa on _enää_ kaksi kuukautta, ethän siä mitenkää voi enää keretä parantaa tuloksias.

Ostin tänään mekonkii, mitä ajattelin pitää ylioppilasjuhlissa. Eihän niitä missään tapauksessa tuu olemaan, kun ei meillä sukua riitä mun juhliin. Mut onhan se sitte kiva mennä kavereitten juhliin vähän hienommissa tamineissa. Jos sillä sitten vaikka sais vähän peitettyä sitä vihreää naamaa.

Katsellaan tunteita uudestaan muutaman viikon päästä, kun aikaa on vielä vähemmän jälellä. Varoitan jo nyt, että tuun olemaan ku perseeseen ammuttu karhu, ja varmaan itken 24 tuntia vuorokaudesta (kyllä vain, myös unissani).