Raivostuttavaa.. RAIVOSTUTTAVAA !

Vihaan ihmisiä, joilta saa vain murhaavan katseen, jos heille pitää ovea auki. Vihaan ihmisiä, jotka tönivät, tuuppivat tai käyttävät tuttua kyynärpää taktiikkaa pahoittelematta. Vihaan ihmisiä, joiden älykkyysosamäärä ei riitä käsitteen kohtelias tuntemiseen. Ja vihaan ihmisiä, jotka luulevat, että heidän "korkean" älykkyyosamääränsä vuoksi, heillä on oikeus kohdella muita kuin kasaa tuoretta lantaa.
MIKÄ MEITÄ RIIVAA ?

Alituisesti valitetaan siitä, että Suomesta puuttuu vanhempien ihmisten kunnioitus nuorten keskuudessa. Vanhat ihmiset valittavat, kun nuoret etuilevat, käyttäytyvät röyhkeästi, polttavat tupakkaa paikoissa, joiden ohitse kulkee raittiita mummoja ja pappoja. Haloo Suomi, pitäisiköhän vanhempien ihmisten katsoa välillä niiden kakkuloittensa takaa tarkemmin tätä maailman menoa. Eivät nuoret ole ainoita, jotka käyttäytyvät huonosti. Nuoret on kasvatettu räkimään vanhuksien eteen. Paska on nykyajan laatusana, joka korvaa kiitoksen ja perkele kertoo, että pitsa oli hyvää.

Onneksi Suomellakin on toivoa. Maahanmuuttajat tuovat raittiiin tuulahduksen maista, joissa käytöstapoja arvostetaan. Ei turhaan toitoteta, että monikulttuurisuus on rikkautta. Ainakin Suomessa se tuo lohtua.

Välillä olisi varmaan hyvä pysähtyä miettimään omia kätyöstapojaan. Ehkä olisi hyvä vaihtaa totuttuja käyttäytymismalleja parempiin, hyvää mieltä itselle sekä muille tuottaviin.

Älä sano "vittu että oli hyvää ruokaa" sano "kiitos, oli tosi hyvää ruokaa"
Älä sano "voitko nyt vittu väistää ?"   sano " anteeks, voisitko/voisitteko väistää ?"
Älä sano "mitä vittua siä siinä tuupit ?" sano "anteeks oliko teillä asiaa, vai tönäsittekö        
                                                                               vahingossa ?" (hämäännyttää pahimmankin
                                                                               tuuppijan)


Kylmä fakta kaiken saarnaamisen jälkeen kuitenkin on myös se, että nuorten suhtautuminen vanhempaan ikäluokkaan on vuosien saatossa muuttunut. Huonoon suuntaan. Persoonapronomineistakin voisi varmaan poistaa "Te" muodon, sillä teitittelystä on tullut utopistinen käsite ihmisille. Ei kenenkään tarvitse muutamaa vuotta vanhempia ihmisiä käydä teitittelemään, mutta selvästi iäkkäämpi, enemmän elämää kokenut ja sen vuoksi arvossa pidettävä henkilö on oikeutettu saamaan hyvää kohtelua meiltä nuoremmilta. Kuvittele itsesi vanhan ihmisen saappaisiin, ja kun et yletä ottamaan maitopurkkia kaupan hyllyltä joku tulee selkäsi taa ja tiuskasee "voisit sä pappa väistää !". Eikö olisi mukavampaa kuulla kohtelias "voisinko jotenkin auttaa Teitä ?". Samalla hyötyisi itsekin. Samassa ajassa sen oman maitopurkinkin sieltä saisi.

Ja voi ja mitä. Suomalaisten tyypillinen luonteenpiirre aka. kateus, puskee käytöstavoistakin esille. Kuinka useasti sinun uutta takkiasi on kehuttu ? Kuinka usein sinun saavuttamaa tulosta koulussa tai töissä arvostettiin ? Seuraavan kerran kun ystäväsi näyttää sinulle uutta paitaansa, joka ei ole sinun mieleesi sano "ai kun kaunis". Se ei ole sinulta pois, mikäli ystäväsi viihtyy vaatteessaan. Jos haluat estää häntä ostamasta rumia vaatteita, mene hänen kanssaan ostoksille ja sano sovituskopissa hienovaraisesti ettei paita mielestäsi pue häntä.

Ihmiset hoi ! On aika käydä sotaan huonokäytöksisiä vastaan. Kirosanat eivät sovi kiitoslauseeseen, vanhoille ihmisille ei sovi puhua samalla tavalla kuin parhaalle kaverille. Eikä maan pinnalle palauttaminen tarkoita itsetunnon murtamista !