Kun istun nyt ja kuuntelen. En kuule mitään. Missä kuuluvat keväisten lintujen viserrykset tai veden pehmeät laineet rannan kiviä vasten. Eivät ne täällä kuulu. Ei yksinäisyyteen mahdu muita kuin minä. Älä tule lähelle yksinäisyyteni kupolia. En tahdo herättää liikaa toiveita siitä, että joku vihdoinkin välittäisi. Sortuisin liikaa, jos joku taas lausuisi rikotun lupauksen.
Olen rakentanut linnaani kauan. Niin kauan, että yksinäisyydestä on tullut ainoa ystäväni. Kuulen sen nurkissa, näen tapetin repeämissä, tunnen yön kosteudessa. Sinulla ei ole oikeutta tulla tyhjine käsinesi rikkomaan unelmaani. Sillä sinä olet se, joka unelmani synnytti tyhjillä silmilläsi ja kylmällä sydämelläsi.
Onko tässä kylmässä maailmassa välittäminen liikaa vaadittu. Onko tässä maailmassa tosiaan lähimmäisen rakkaus haudattu ja kuopattu. Miten toivoisinkaan eläväni jossain toisessa maailmassa. Rakkauden täyttämässä, unelmien rakentamassa. Tässä maailmassa toiveet ovat kiellettyjä ja odotukset jo valmiiksi täytettyjä. Kuka tuntisi paikkansa tässä maailmassa. Mutta ei, älä tule lähelleni ojennetuin käsin. Tiedän, että olet upottanut ne vereen.
Voiko itselleen kaivaa niin syvän kuopan, ettei avutta ylöspääseminen ole mahdollista. Voiko kurkottaa niin korkealle, ettei enää ylety maahan. Turvalliseen ja lohdulliseen maahan. Voi vain katsoa sen lipumista jalkojen alta. Mutta mikset sinä langennut kaivamaasi kuoppaan. Miksi siihen lankesi joku muu, joka vei minut mukanaan.
Kukaan ei pidä yksinäisyydessä sinua kädestä kiinni. Kukaan ei kuiskaa lohduttavia sanoja, kun valutat kyynelkarpaloita linnasi kivilattialle. Kukaan ei letitä hiuksiasi, kun haluat hetken leikkiä onnellista prinsessaa. Yksinäisyydessä olet vain sinä. Minä. Kaiku, joka ei vastaa huutoosi. Apu, joka ei ojenna kättään. Ja tiedän, että ne ovat jossain, mutta eivät tässä maailmassa. Koska joku otti ne pois.
Isä. Miksi teit sen ?


*******
Älkää pelästykö. Ei ole mikään tosikertomus. Joskus tuntuu vain, että saa paremmin kirjoitettua melankolista tekstiä :DD