Vuodatus

kokkikolmonen

2009-02-28T12:26:01+02:00

Täytyy hieman hehkuttaa, että sain tehtyä yhden hienoimman kakkuluomuksen ikinä. En siis kakkujen tekoa kovinkaan usein harrasta, viimisestä tekeleestä on yli puoli vuotta. Eilen kakkukärpänen puraisi, joten "loihdin" mustikka-valkosuklaa täyskärin. Työtä riitti, ja olin halkipoikkipinossa ku viimiset kermavaahdot oli vatkattu. Tänään työ palkittiin, kun ihastelin aikaansaannosta ja pääsin sitä koristelemaan :)

ennen koristelua (Välissä siis mustikkamoussea, ja valkosuklaamoussea)

jäi kuva kääntämättä, mutta siinä kuitenkin luomus koristeltuna :)

Kohta sitä pääsee jo maistelemaan.. : >

Ei otsikkoa

2008-10-01T23:59:00+03:00

haluaisin
haluaisin..
haluaisin....

Ben & Jerry'sin Cookie dough jäätelöä, kalorittomana kiitos

ja sitte haluaisiiinnn..

Ulkomaille :)
Lämpimään.
Aurinkoon.

Haluaisin paljon muutakin, mut kaikkea ei voi kuitenkaan saada.

Mut yks lottovoitto, kiitos ! :)

Kaikkivoipa rakkaus

2008-03-27T23:01:00+02:00

"       Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä
           mutta minulta puuttuisi rakkaus,
olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.

         Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja,
    vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon
ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria,
       mutta minulta puuttuisi rakkaus,
                        en olisi mitään"

Ihmiskunnan suurin ja mahtavin aarre on rakkaus. Kuten Wet wet wet -yhtye aikoinaan lauloi, rakkaus on koko ajan kaikkialla ympärillämme. Sen tuntee kutinana varpaissa ja sormissa ja kiihtyvänä sydämen tykytyksenä. Se on jotain, minkä tuntemisesta haluaa kertoa koko maailmalle. Itse haluaisin juuri nyt kiivetä maailman korkeimpaan paikkaan ja julistaa koko maailmalle: "ELÄKÖÖN RAKKAUS ! ELÄKÖÖN ! ELÄKÖÖN !"

Rakkaus on ikuista ja kestävää. Sen tuntee perhosten liitelynä vatsan pohjalla, lämpimänä hulmahduksena, joka kulkee vartalon lävitse. Se ylittää kulttuurirajat ja se on ainakin toivottavasti osa jokaisen ihmisen elämää. Metallican "Nothing else matters" kappale tulee varmasti ikuisesti säilyttämään paikkansa kaikista koskettavimpien kappaleiden listalla, ja mistäpä muusta sekään kertoisi, kuin rakkaudesta.

Rakkaudesta on puhuttu ja kirjoitettu aina. Jo tuhansia vuosia vanha Raamattukin puhuu rakkaudesta, joka on kuin parasta ystävyyttä, mitä ihminen voi elämäänsä toivoa, sillä:

"Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä.
Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile.

ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan,
ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa

ei iloitse vääryydestä,
vaan iloistee totuuden voittaessa.

Kaiken se kestää, kaikessa uskoo,
kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.

Rakkaus ei koskaan katoa".

Rakkauden vuoksi soditaan, sen vuoksi iloitaan. Rakkauden vuoksi solmitaan rauhoja ja sen vuoksi surraan. Ei löydy ihanampaa tunnetta kuin rakkaus, muttei löydy järkyttävämpää tunnetta kuin menetetty rakkaus. Ei löydy murtuneempaa ihmistä kuin se, jonka rakkaus on särkynyt, jonka rakkaus on menettänyt tarkoituksensa.

Mutta tiedätkö mikä on maailman parasta rakkautta ?

Se, kun oppii rakastamaan elämää. Sen kautta juuri Sinä, opit rakastamaan jokaista hetkeä, jonka koet. Opit rakastamaan jokaista ihmistä, jonka tapaat. Rakastut lumisateeseen pimeänä talviyönä. Rakastut ystäviisi joka päivä uudestaan ja iloitset heistä. Rakastut pieniin hetkiin rakkaimpasi kanssa. Siihen, kun hän vienosti rypistää otsaansa ollessaan huolissaan, siihen, miten hän aamulla kaataa kahvia kuppiinsa ja heristää sokeria lusikasta vahingossa pöydälle. Mutta ennen kaikkea, heräät joka päivä rakastuneena elämään. Jokainen hengenveto kertoo sinulle, että Sinä elät tätä elämää. Sinä elät maailman ihaninta, ja rakastettavinta elämää. Ja kuinka ihanaa onkaan käydä nukkumaan tietäen, että huomenna saa kokea uuden päivän tätä ihanaa elämää.

"Eläköön elämä ! Eläköön rakkaus ! Ja ennen kaikkea ELÄKÖÖN RAKKAUS ELÄMÄÄN !"

Ylioppilaskirjotuksista

2008-03-18T11:21:00+02:00

Hämmennyin eilen uskonnon ylioppilaskokeessa. Kysymykset olivat.. yksinkertaisesti haastavia. Nippelitiedon lisäksi olisi vaadittu nappulatriviaa. Enää ei riittänytkään pelkkä lukion tarjoama yleissivistys ja uskonnon kurssien määrä. Nyt tarvittiin raakaa asioiden hallitsemista.

Mitäpä tuosta, onhan tietysti merkittävää, tai ainakin ylioppilas tutkinto lautakunnan mielestä, tietää esimerkiksi Antti Chydeniuksen suhde Suomen kirkkohistoriaan. Mutta oih ja voih. Mitäpäs jos siintä ei olekaan mainintaa uskonnon kirjassa ? Ei Chydeniuksesta, joka tiettävästi on elänyt muutama sata vuotta sitten, ihan viime päivinä lehdissäkään ole kirjoitettu. Entä Juhana Gezelius vanhempi.. Meidän kirjassa taidettiin puhua kyllä nuoremmasta.

Ylioppilaskirjoitusten tehtäviä valitessa varmaan ajatellaan, että "jokaiselle jotakin". Kyllähän se niin on, että toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä, mutta olisi kyllä mukavaa, jos olisi valmiudet vastata edes kaikkii kysymyksiin.

Kenelle kuuluu vastuu siitä, etteivät ylioppilaskokeet vastaa kirjojen antamaa tietoa ? Monet varmasti ajattelevat, että "tietysti oppilaalla, mitäs ei lukenut muita kirjasarjoja". Herranen aika, kyllä sitä nyt olettaa, että oman kirjansa tiedoilla on kahminut tietovaraston, jonka ainakin pitäisi riittää ylioppilaskirjoituksissa. Mutta eikai vastuu kenelläkään ole. Helsingin Sanomien päätoimittaja kenties unohti julkaista uutisen Chydeniuksesta ja Gezeliuksesta, harmillista. Tai yleissivistävän lukion opettaja ei vain muistanut tuoda kyseisiä henkilöitä esille puhuttaessa kristinuskon rantaumisesta Suomeen ja sen kehittymisestä vallitsevaksi uskonnoksi.

Toinen häkellyttävä asia on se, että ylioppilaskokeet 'voivat ylittää ainerajat'. Kemian kokeessa tarvitaan nykyään terveystietoa ("ei se välttämätöntä ole" - mutta pisteet putoavat silti ?) ja uskonto on vahvasti sidoksissa historiaan. Tietysti yleissivistävä lukio antaa pohjatietoa muista, kenties tarvittavista aineista, mutta miten käy semmoisen uskonnon opiskelijan kenen historiantaju on tipotiessään. Mitäs jos joku on vain kahlannut epätoivoisesti terveystiedon tunnit läpi, koska kiinnostusmittari on näyttänyt nollaa, ja sitten hänen kemian ylioppilaskokeessa kysytään jotain, mihin tarvitaan terveystiedon tietoja.

Kysytäänkö seuraavaksi englannin kokeessa ruotsin kielisiä prepositioita ? Tai venäjän kokeessa pitää kirjoittaa tiivistelmä ranskaksi ?

Kenties en ole sitten itse tarpeeksi viisas, tai yleissivistynyt lukiossa, kun tämmöisiä pidän mahdottomina yhtälöinä. Mutta mielestäni olisi oikeudenmukaista, että esimerkiksi kemian kokeessa kysyttäisiin vain kemiasta. Ja, että kysymyksiin olisi jokaisella mahdollisuus vastata, riippumatta kirjasarjastaan.

Hyvät tavat kunniaan

2008-02-05T16:51:00+02:00

Raivostuttavaa.. RAIVOSTUTTAVAA !

Vihaan ihmisiä, joilta saa vain murhaavan katseen, jos heille pitää ovea auki. Vihaan ihmisiä, jotka tönivät, tuuppivat tai käyttävät tuttua kyynärpää taktiikkaa pahoittelematta. Vihaan ihmisiä, joiden älykkyysosamäärä ei riitä käsitteen kohtelias tuntemiseen. Ja vihaan ihmisiä, jotka luulevat, että heidän "korkean" älykkyyosamääränsä vuoksi, heillä on oikeus kohdella muita kuin kasaa tuoretta lantaa.
MIKÄ MEITÄ RIIVAA ?

Alituisesti valitetaan siitä, että Suomesta puuttuu vanhempien ihmisten kunnioitus nuorten keskuudessa. Vanhat ihmiset valittavat, kun nuoret etuilevat, käyttäytyvät röyhkeästi, polttavat tupakkaa paikoissa, joiden ohitse kulkee raittiita mummoja ja pappoja. Haloo Suomi, pitäisiköhän vanhempien ihmisten katsoa välillä niiden kakkuloittensa takaa tarkemmin tätä maailman menoa. Eivät nuoret ole ainoita, jotka käyttäytyvät huonosti. Nuoret on kasvatettu räkimään vanhuksien eteen. Paska on nykyajan laatusana, joka korvaa kiitoksen ja perkele kertoo, että pitsa oli hyvää.

Onneksi Suomellakin on toivoa. Maahanmuuttajat tuovat raittiiin tuulahduksen maista, joissa käytöstapoja arvostetaan. Ei turhaan toitoteta, että monikulttuurisuus on rikkautta. Ainakin Suomessa se tuo lohtua.

Välillä olisi varmaan hyvä pysähtyä miettimään omia kätyöstapojaan. Ehkä olisi hyvä vaihtaa totuttuja käyttäytymismalleja parempiin, hyvää mieltä itselle sekä muille tuottaviin.

Älä sano "vittu että oli hyvää ruokaa" sano "kiitos, oli tosi hyvää ruokaa"
Älä sano "voitko nyt vittu väistää ?"   sano " anteeks, voisitko/voisitteko väistää ?"
Älä sano "mitä vittua siä siinä tuupit ?" sano "anteeks oliko teillä asiaa, vai tönäsittekö
                                                                               vahingossa ?" (hämäännyttää pahimmankin
                                                                               tuuppijan)

Kylmä fakta kaiken saarnaamisen jälkeen kuitenkin on myös se, että nuorten suhtautuminen vanhempaan ikäluokkaan on vuosien saatossa muuttunut. Huonoon suuntaan. Persoonapronomineistakin voisi varmaan poistaa "Te" muodon, sillä teitittelystä on tullut utopistinen käsite ihmisille. Ei kenenkään tarvitse muutamaa vuotta vanhempia ihmisiä käydä teitittelemään, mutta selvästi iäkkäämpi, enemmän elämää kokenut ja sen vuoksi arvossa pidettävä henkilö on oikeutettu saamaan hyvää kohtelua meiltä nuoremmilta. Kuvittele itsesi vanhan ihmisen saappaisiin, ja kun et yletä ottamaan maitopurkkia kaupan hyllyltä joku tulee selkäsi taa ja tiuskasee "voisit sä pappa väistää !". Eikö olisi mukavampaa kuulla kohtelias "voisinko jotenkin auttaa Teitä ?". Samalla hyötyisi itsekin. Samassa ajassa sen oman maitopurkinkin sieltä saisi.

Ja voi ja mitä. Suomalaisten tyypillinen luonteenpiirre aka. kateus, puskee käytöstavoistakin esille. Kuinka useasti sinun uutta takkiasi on kehuttu ? Kuinka usein sinun saavuttamaa tulosta koulussa tai töissä arvostettiin ? Seuraavan kerran kun ystäväsi näyttää sinulle uutta paitaansa, joka ei ole sinun mieleesi sano "ai kun kaunis". Se ei ole sinulta pois, mikäli ystäväsi viihtyy vaatteessaan. Jos haluat estää häntä ostamasta rumia vaatteita, mene hänen kanssaan ostoksille ja sano sovituskopissa hienovaraisesti ettei paita mielestäsi pue häntä.

Ihmiset hoi ! On aika käydä sotaan huonokäytöksisiä vastaan. Kirosanat eivät sovi kiitoslauseeseen, vanhoille ihmisille ei sovi puhua samalla tavalla kuin parhaalle kaverille. Eikä maan pinnalle palauttaminen tarkoita itsetunnon murtamista !

Kohtalon ivaa

2008-01-27T19:56:00+02:00

Keskiviikkona alotin palapeli urakan. Palapelit on mun heikkous. Joissain asioissa mulla ei kertakaikkiaan riitä kärsivällisyys, mut palapelien äärellä voisin häärätä vaikka ikuisuuden (kuhan palapeli ei siis oo mikään toivottoman vaikea). Mutta siis keskiviikon lähtötilanne oli tämä:

Siinä todenteolla kyllä miteltiin hermojen kanssa, että sai jaoteltua kaikki "samaan alueeseen" kuuluvat palat yhteen kasaan ja toiset takaisin laatikkoon. (meidän äiti on semmonen tajuton siivoushirmu, ni palasten pitää olla helposti kasattavissa yhteen, että äiti saa imuroitua ilman, että pitää varoa niitä palasia).
Keskiviikkona tuhrautu kai pari tuntia väsäämiseen. Siihen jää koukkuun etenkin, kun pääsee vauhtiin. Mut alku kyllä takkuili ja pahasti -.-

Torstaina tuhrautui myöskin parisen tuntia. Sillon sain hahmotettua jo vähän joitain osia, mutta liitospalasia niille ei löytyny aluks. Nukkumaan mennessä palaset pyöri päässä, ja sillon välähti, mikä yks liitospalanen oli ja sitte kampesin itteni sängystä ylös ja kaivoin sen palasten joukosta. Se sopi. Ja sitte löysin toisen palan mikä sopi siihen. Ja vielä kolmannen, neljännen ................... Torstain ja perjantain välisen yön jälkeen kuvassa näkyvät alueet oli siis tyylikkäästi yhdessä (vaikka välissä olikin vähän tyhjää)

Perjantaina oli kiireinen päivä (mm. viiminen koulupäivä) ja sitten olin vielä lähössä leirille ni en kerenny ottamaan kuvaa. Onnistuin nimittäin uppoamaan kokoamiseen taas siinä määrin, että aikataulut meni pahasti mönkään. (mutta oli se sen arvoista)

Tänään, kun tulin sitte leiriltä, sormet jo syyhys päästä palojen kimppuun. 3-4 tuntia uurastusta ja *tadaaaa*

Oli kyllä melkosta kohtalon ivaa, että alalaidasta puuttuu neljä palaa. Taitaa olla valmistusvirhe. Todennäkösyys sille, että just nuo vierekkäiset palaset ois työntouhussa hävinny, on aika minimaalinen.

Siinä siis se palapeli. Tunteja tuhrautu ehkä liikaakin, mutta jokainen tunti oli lopputuloksen arvoinen !

Minä Minä Minä

2008-01-21T19:31:00+02:00

Huomasin just lisänneeni edellisen kirjotuksen viikko sitten.. Viikko on aika pitkä aika, ja siinä ehtii pienen ihmisen maailma heittää muutaman kerran volttia, kääntyä vähäksi aikaa ylösalasin ja lopulta laskeutua pehmeästi pumpuliin. Viikossa ehtii käydä vuoristoradassa monta kertaa. Ja joka kerralla ottaa enemmän tai vähemmän mahanpohjasta ne pitkät pudotukset kohti maata. Mutta no need to worry, kyydissä ollaan edelleen ja taas pidetään vähän tiukemmin kiinni kuin edellisellä kierroksella.

En tiedä lukeeko näitä kirjotuksia tosiasiassa kovinkaan moni. Mulla ei oo täällä minkään sortin mielenkiintoisia juttuja, ei ruokaohjeita, ei valmiita modauspohjia. Vain nuoren tytön ajatuksen virtaa onnesta ja epäonnesta. Mutta aivan siltä varalta, että joku joskus eksyy tänne sivuille ja jää pohtimaan sitä, kuka onkaan näitten kaikkien pölinöiden takana, ajattelin vähän kertoa itsestäni.

Olen siis tyttö, joka ei oo vielä edes kahdeksattatoista kesäänsä nähnyt. (Ens kesänä sekin eteen tulee). Ei sen kyllä viel tarvi tulla, koska eiks _tieteellisen_faktan_ mukaan nainen tai tyttö oo kauneimmillaan sillon, kun se on 17 vuoden ikänen ? Toisaalta muuan _tieteellinen_fakta_ myös väittää, että nainen on kauneimmillaan heti saunan jälkeen. Mua kyl tuijottaa sillon peilistä joku possunpunainen märkä hirviö enkä kyllä sen näköisenä muotilehtien etukansiin pääsis. Tai no semmosena varoittavana esimerkkinä ehkä "TÄTÄ SAUNA TEKEE SINULLE !".
Muutoin olen siis pieni ja pyöreä, oikein kirjaimellisesti. Pituutta löytyy mahdollisesti yhtä paljon kuin keskimääräiseltä suomalaisnaiselta, jollei vähän vähemmänkin. Muutamaa lisäsenttiä en siis panisi pahakseni, en myöskään muutaman kilon vähentymistä ihon alta. Omaan ehkä keskimääräistä naista huomattavamman rintavarustuksen tuossa nenän alla, mikä mun ulkonäössä onkin mahdollisesti silmäänpistävintä. Hyvä tai huono juttu, riippuu tilanteesta.

Noh, ketään tuskin kiinnostaa se, minkä näköinen tyttö näitä kirjoituksia raapustaa. Perussuomalainen riittää kai kuvaukseksi. Siitä, minkälainen oonkaan luonteeltani, sentään vois joku tehdä vaikka väitöskirjan. Jos joku on tutustunut luonnehoroskooppeihin, kehotan lukemaan "kaksosen /-t" ja sieltä löytyy melkoisen lyhyesti ja ytimekkäästi kerronta mun kaksijakoisesta persoonallisuudestani.
Olen jossain määrin taiteilijasielu. Tai ainakin haluaisin. Osaan soittaa viulua, vaikka tosiasiassa se kuulostaa kissan rääkkäämiseltä. Mulla vaan ei oo koskaan riittänyt kärsivällisyys perusasioiden opetteluun. Haluan olla vapaa ja tulkita kaikkea omalla tavallani. Viuluopettaja joutuukin yleensä sanomaan, että "kyllähän tän näinkin vois tietysti soittaa, mutta jos nyt ihan tarkasti katsotaan niin..". En tykkää kaavoihin kangistumisesta, vaan siitä, että antaa palaa sydämestä. Se on nimittäin ihana tunne, kun on esiintymislavalla ja sen kaiken jännityksen ja stressin keskellä pystyy uppoutumaan soittoon niin, että korvissa vain humisee ja yleisö hukkuu pimeyteen. Sen vuoks kai opettaja ei yleisesti oo erityisen tyytyväinen mun esiintymisiin. "Unohditko siä ne asiat mistä puhuttiin". En unohtanut, en vaan halunnut soittaa niin. Onneks kuitenkin on aina niitä ihmisiä, jotka tykkää siitä tulkinnan painottamisesta. Isosta ykkösestä (semmonen tutkinto, jonka voi viulun kanssa suorittaa) sain vain kiitettävän, koska tekniikka ei riittänyt erinomaiseen. Joskin yks "tuomariston" jäsen ois antanut erinomaisen tulkinnan perusteella. Ihastuin siihen opettajaan palavasti. Ja myös meidän iki-ihana säestäjä on mun kanssa samalla aaltopituudella. Se sanoo, että oon "romanttinen tyttö". Yes sir, I am !

Se, että en oo järin kärsivällinen tai pitkäjänteinen, ei näy ainoastaan viulunsoiton opiskelussa. Koulu tuottaa toisinaan vakavia ongelmia. Olen jossain määrin perfektionisti, mutta vain siinä suhteessa, mikä on mun oma näkemykseni. Esimerkiks viulunsoitossa se on se tulkinta, ei tekniikka. Koulussa haluan onnistua täydellisesti, vaikkei rahkeet riitäkkään. Haluan tehdä työt kunnolla ja täydellisillä arvosanoilla, mutta silti huomaan aina olevani jälkijunassa, unohtelevani kaikki asiat ja lopulta olevani katastrofaalisessa stressin ylikuormittumisessa. Ala-asteella koulu oli helppoa kuin heinänteko, kävin ensimmäisen ja toisen luokan samana vuonna, sillä etenemistahti oli muita nopeampi. Yläasteella työt tehtiin vasemmalla kädellä, puolittain paneutumalla, mutta lopputulos oli erinomaista. Sitten tuli lukio. Aluks tuntu sujuvan, ensimmäinen koeviikko meni penkin alle, mutta kaikki lohdutti sanomalla, että "niin se aina kaikilla meni". Toinenkin koeviikko meni hutiloiden, mutta sehän oli vasta totuttelua. Kolmas koeviikko oli niin reaalipainotteinen, ettei yksinkertaisesti pystynyt panostamaan kaikkeen. Nyt on enää yksi koeviikko edessä ja sitten ylioppilaskokeet. Eikä vielä ykskään koeviikko oo mennyt hyvin, loistavasti tai täydellisesti, niinkuin oisin halunnut. Vielä yhdenkään koeviikon jälkeen en oo hymyillyt oikein maireasti ja heilutellut koetuloksia "NÄIN SE TEHDÄÄN OIKEIN !". Mitens sitten ylppärit, pitäiskös neiti perfektionistin alkaa jo valmistautumaan, jotta tulis kelpo paperit ? Ei suotta, niihinhän on vielä kauan aikaa.
Motivaation puute ja asenneongelma on nyt ne pulmat. Jotain pitäs tehdä, mutta mitä ?

Luonteeltani olen myös sosiaalinen erakko. Pienenä viihdyin kenties paremmin yksin kuin muiden seurassa. Oon pomottava mukailija, joka tyytyy siihen, ettei saa tahtoaan läpi, vaikka sydämessä keittelee jo karvasta koston lientä. Nykyään jokaisessa kadunkulmassa tulee vastaan tuttu, jota tervehtii. Toisinaan spontaanin iloisesti, toisinaan väkinäisesti ja niskavillat pystyssä. Eikä se välttämättä riipu ihmisestä. Se riippuu päivästä, ilmasta, ajasta, tuulen suunnasta. Vuoristoradan nopeudesta. Olen suorasanainen selän takana puhuja. Pyrin kompromisseihin omaa etuani ajatellen ja olen ehdottomasti epäitsekäs marttyyri. Kaikki riippuu tilanteesta ja ihmisestä. Humalatilassa olen mitä ihanin rähinöitsijä, ja mitä kaunein rumilus. Illan kaunein leidi poskille levinneine meikkeineen.

Mutta en mä ihan totaalisen kamala ihminen oo. Joskus pistän muut ihmiset itteni edelle. Nautin antamisesta ehkä enemmänkin kuin saamisesta, ja tykkään puolustaa heikompia. Ja olen toipumaton romantikko. Rakastan iloitsemista, enkä tykkää purkaa pahaa oloa muiden nähden, ellen koe, että se totisesti parantaa omaa oloa.

Mmmh.. tiesin, ku tähän urakkaan ryhdyin, että jossain vaiheessa kärsivällisyys loppuu enkä tosiasiassa jaksa kirjottaa enempää itestäni. En oo järin hyvä kuvailemaan sitä, minkälainen oon. Muhun varmaan sopis kaikki maailman adjektiivit. Negatiiviset ja positiiviset. Ehkä palaan aiheeseen myöhemmin. Vaikka tuskin kukaan sitä odottaa.. ;D (marttyyri)

<3

2008-01-06T01:14:00+02:00

more than words

Särkyneelle ystävälle <3

2008-01-04T22:34:00+02:00

Kuun loiste sun silmissäs loistaa,
kauniita sanojas toistaa
Ethän päästä otettas musta irti,
rakastan sua, mutta pelkään silti
Vaikee ilman sua hengittää,
hankalaa edes yrittää
On mahdotonta ymmärtää
ettei sua voi herättää
Sun pitää kauniisti nukkua pois
voi kun se mulle niin helppoa ois
Syliis tahdon painaa pään
yksin ilman sua jään

Mun sydän sun kätees puristettu, elämä sulle omistettu

Tear

2008-01-03T23:13:00+02:00

Mulla on ongelma.
Suuri ongelma, johon ei välttämättä ole ratkaisua.
Nimittäin itken liikaa. Oon aivan mielettömän herkkä. Yliherkkä siis toisinsanoen.
Koen kaikki pienetkin tunteet tosi voimakkaasti ja purkaan sen kokemuksen itkulla.

Viimeks itkin äsken. Sitä ennen päivällä. Sitä ennen eilen illalla. Sitä ennen tiistaina. Sitä ennen maanantaina. En itke pelkästään surusta tai ilosta. Itken siitä, jos onnistun tai joku muu onnistuu. Siitä, jos joku sanoo mulle jotain todella miellyttävää. Tai siitä, että mun täytyy sanoa jollekkin tosi merkittävälle henkilölle jotakin kaunista tai esimerkiks kiittää koko sydämestä. Jos läheinen kokee surua, itken varmasti. Jos televisiokilpailun voittaja riemuitsee täysin rinnoin lähetyksessä, itken varmasti. Itken jokaisessa elokuvan onnellisessa tai surullisessa lopussa. Mutta itken myös silloin kun koen itteni huonoksi. Semmosessa tilanteessa, missä mun pitäis vaikuttaa viisaalta, mutta teen itsestäni naurunalaisen. Tai jos suoritan jonku tehtävän tosi huonosti. Sillon ku mulla on liikaa stressiä itken. Ja sillon ku kuuntelen koskettavaa musiikkia kyynelkarpalot valuu pitkin poskia.

Joku saattais sanoa, että oon psyykkisesti epätasapainossa. Mutta olisinko mä tosissani ollu ala-asteelta lähtien monta vuotta psyykkisesti epätasapainossa, eikä sitä ois millään muulla tavalla ilmentynyt.
Joku ehdottais, että itke pois, niin sillä se lähtee. Mutta kuinka paljon mun täytyy itkeä ? Toisinaan mä ihan oikeasti väsyn siihen, kun kyyneleet valuu vaan poskia pitkin. Eikä se lopu. Jos tänään itken, se ei tarkota, etten itkis myös huomenna.

Mut en mä nyt joka päivä itke. Toisinaan tulee vaan semmosia kausia, että itkettää enemmän. Joskus saan hyvinkin pidettyä itteni kasassa. Pystyn puhumaan suuren joukon edessä, ja vaikka mokaisin, en itke. En edes herkisty vaan painan asian villasella. Ja nykyään itken useammin ilosta kun surusta. Ja itken enemmän semmosten asioiden vuoksi, mitkä ei suoraan liity muhun. Ystävän tragedia, television tapahtumat, elokuvat, musiikki.....

Ehkä tässä itkemisessä on jotain vahvuuksia. Se vaan kertoo siitä, että reagoin vahvasti erilaisiin tunteisiin. Mut esimerkiksi jännitys on semmonen, mikä saa sen itkun purkautumaan hysteerisesti. Ja se ei ainakaan paranna tilannetta.
En itke huomionhakusesti. Vaa itken koska kyyneleet vaan tulee silmiin. Itken koska sydäntä itkettää.
Joku neuvois varmaan kääntymään lääkärin puoleen. Mut mitä se tekis. Antais rauhottavia ? Tietty on mahdollista että tän yliherkkyyden takana on jotain vakavampaa. Oikeesti joku psyykkinen tasapainohäiriö, joka johtuis vaikka lapsuuden traumoista tjtn. Mut ehkä se on vaan mun tapani reagoida maailmaan ja siihen mitä se monin eri keinoin tarjoaa. Iloa, surua, onnea, kauneutta, vihaa, inhoa, kateutta.